Odotukset olivat korkealla, kun sain luettavakseni Hannu Luomajoen uuden kirjan Liikkeen ja liikekontrollin häiriöt (VK-Kustannus Oy). Eikä kirja todellakaan pettänyt odotuksia.

Fysioterapeutin kliininen tutkimustaito ja näyttöön perustuvien hoitomenetelmien valinta on korostunut viimeisten vuosien keskusteluissa. TULE-vaivojen esiintyvyys ei ole laskenut huolimatta lisääntyneestä vaivojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tunnistamisesta. Parantuneet kuvantamismenetelmät, esimerkiksi magneettikuvaus, eivät myöskään ole varsinaisesti tarkentaneet hoitomenetelmien onnistumista. Kliinisen tutkimisen ja päättelyn yhteistyönä tapahtuva yksilöllisen hoitosuunnitelman laadinta korostuu. Juuri tähän Luomajoen kirja antaa selkeitä toimintamalleja – sekä tutkimisen että potilaalle ohjattavien harjoitteiden kautta.

Kirjan jaottelu on selkeä ja lukijaystävällinen. Neljän tutkimus- ja hoitokohteen esittely toimii erinomaisesti (selkä, niska, olka, alaraajat). Kirjan teemat etenevät loogisesti helpoista testeistä haastavampiin ja tarjoaa kullekin liike- tai kontrollihäiriölle näyttöön perustuvaa jatkoharjoittelua. Kuvamateriaali on selkeä ja liittyy oleellisesti testien ja harjoitteiden onnistuneeseen ymmärtämiseen. Kunkin kappaleen lopussa oleva lähdeluettelo on vaikuttava sisältäen tuoreita satunnaistettuja tutkimuksia ja kirjallisuuskatsauksia. Hannun kirja onkin tieteellisen viitekehyksen ja käytännön fysioterapian oivallinen yhteenliittäjä.

Mielestäni onnistunut ratkaisu on myös manuaalisen terapian liittäminen liikehäiriöiden fysioterapian käynnistäjäksi. Ja manuaalisen terapian kohdalla tieteellinen tutkimusnäyttö ei ole kiistaton, minkä Hannu selkeästi tuo esille.

Löysin toki myös kriittisiä kohteita kirjan sisällöstä. Shirley Sahrmannin uraauurtava työ liikekontrollin häiriöiden testaamiseen ja harjoitteiden laatimiseen tuodaan hyvin esille. Sahrmannin ajatus ns. Kinesiopatologisesta mallista (pitkään jatkuva nivelen väärä kuormitus johtuen liikekontrollin pettämisestä johtaa kudosten patofysiologiaan) on maailmalla joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi; erityisesti vartalon asennon eli huonoryhtisyyden ei ole osoitettu syy-seuraussuhde –analyyseissä johtavan selkäkipuun. Myöskään liikekontrollin heikentyminen ja sen seurauksena alkava selkäkipu ei ole vielä tutkimusasetelmissa selvinnyt. Nykyään onkin fysioterapia-alalla trendikästä puhua kudosten adaptaatiokyvystä ja antaa erityisesti ennestään kivuttomien ihmisten ”liikkua niin kuin haluavat”. Sen sijaan monilla selkäkipuisilla näitä liikekontrollin häiriöitä esiintyy. Uudempi käsitys liikekontrollin häiriöiden spesifeistä harjoitteista on se, että ne palauttavat kipupotilaan monimuotoisen, vaihtelevan selän asennonhallinnan. Luultavasti tämä selittää spesifien harjoitteiden menestyksen erityisesti haitta-asteen alentamisessa ja toimintakyvyn parantumisessa. Sahrmann, jota kirjan kirjoittanut Hannu myötäilee, haluaa puuttua liikkeen optimaalisempaan jakautumiseen eri nivelten välillä jo ennen kipuepisodien alkua. Onko tämä oikea tapa? Väittely jatkukoon.

Kirja oli myös helppolukuinen. Hannu on editoijan käsittelynkin jälkeen julkaissut lähes puheenomaisen tekstituotoksen, mikä miellytti minua lukijana. Joidenkin taulukkojen täsmällisyyttä olisin rutistanut editointivaiheessa. Ilmaisu ”ja niin edelleen”, ”jne” toistui usean teksti- ja taulukkokohdan viimeisenä lauseena. Mielestäni ilmaisu jättää lukijalle liian paljon tulkinnanvaraa.

Lopuksi haluan vilpittömästi suositella kirjaa. Kenelle? Aivan jokaiselle käytännön työtä tekevälle fysioterapeutille. Kokeneille ja vasta-alkajille.

Käy myös katsastamassa Vesa Lehtolan loistavat sivut liittyen selkäkipuihin! http://tietoaselkakivusta.fi/